torstai 6. helmikuuta 2014

all I do is just for you

Eli Pariisi. Se on aina vaan yhtä ihana. Liikenteehen liikennevaloilla ei ole osaa eikä arpaa, ainakaan meidän taksikuskin mielestä.. Perjantai päivä oli pikkunen kaaos.

PSG-Bordeaux pelin piti siis olla lauantaina, mutta peli siirtyi (TAAS) perjantaille. Viimeksihän kun oltiin Pariisissa piti sillonkin mennä kattomaan PSG:n peli, mutta siirtyi meiän lähtöpäivälle. Aikaa meillä oli tosi niukasti ja isi oli meille varannu jo kuljetuksen sieltä viemään tavarat hotellille ja sieltä suoraan peliin. Ja mitäänhän me ei ehitty ruumaan laittamaan vaan käsimatkatavaroilla mentiin koko reissu! (Hiukset EI kiittäneet)

No kumminkin vaihettiin siis lentoa vielä Ruotsissa joten kumpikaan lento EI saanut myöhästyä. Suomen lento lähti ajoissa, jes! Ruotsin myöhässä.. Ja kappasvaan Pariisissa on ruuhka-aika! Eli siihen puolen tunnin matkaan menikin 2h, mutta meidän ihana kuskimme sano, että voi käydä ne meiän laukut tiputtamassa meiän puolesta! Peliin päästiin 8min myöhässä, mutta paikan päällä oli niin mahtavaa, että ei edes huolestuttanu löytyykö meidän matkalaukkuja sieltä :D.



PSG:n 2-0 voiton jälkeen lähettiin kaatosateessa ihmisjoukon mukana lampsimaan metroasemaa kohti. Pikkuhiljaa ihmisjoukko meidän edestä pieneni ja pieneni. Kysyttiin missä päin metro on ja kaikki osotti samaan suuntaan. 3kilometrin väärään suuntaan kävelemisen jälkeen päätettiin mennä taksilla hotellille.

Lauantaina kun pääsin shoppailemaan annoin vähän Pariisin sään vaikuttaa siihen. Ulkona oli n. 15C ja ihmisillä alkoi näkymään shortseja <3. Ennätin olla jo niin helpottunut, että talvi olisi nyt poissa ja nyt saa ostaa kesävaatteita! Koitin ja onnistuin aika hyvin hiljentämään sen äänen mun pääkopassa joka sanoi "Hei Veera lähdet muuten huomenna Suomeen, PAKKASEEN!" No en oo ainakaan myöhässä.

Kun katoin näitä kuvia ja muistelin mitä minäkin päivänä tapahtu niin herranjestas! Miten ehdittiin tehdä niin paljon päivässä ?? En ees jaksa kertoa tänne missä kaikkialla ollaan käyty! Muutes mä maistoin virtahepoa, nam! Hippopotamus rulaa.

                 Moulin rouge

Toi kuutio oli niin awesome, vaikka vihaanki geometriaa niin toi oli pakko nähdä. Pieni jännitys miten tämän päivän toi avaruusgeometrian koe meni! 


Vikan päivän ruoat, mun savulohipasta oli naminamia!

Tossa yksi paidoista missä tänään fiilistelin. Uutena perinteenä oon alkanut kerämään matkoilta shottilaseja. Noi on oikeesti mun mielestä hienoja.

Matka oli tosi kiva ja ehittiin tehdä kumminkin aika paljon kaikkea. Laitan loput ostokset seuraavaan postaukseen. Paluu matkalla vielä mulla oli aikeissa mennä sinne VS:ään joka oli juuri sulkenut kun tulin siihen. Näin kumminkin sielä kaupassa jonkun myyjän ja kysyin jos voisin nopeesti käydä ostamassa ne mun jutut ja maailman ihanin myyjä sanoi tottakai ja päästi mut sisään! 

Se siinä mun matkasta, uskokaa tai älkää karsin noita kuvia :D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti